Tiistaina oli eka työpäivä. Alkuun jännitti, kun piti erota Erikasta (ollaan eri ryhmissä), mutta heti aloitettiin sellaisella tohinalla, etten ehtinyt mitään miettimään. Rakastan juuri tällaista pienehköä, sopivaa kiirettä, että ei ehdi jännittämään ja stressaamaan mitään, koko ajan on tekemistä. Se on oikein loistavaa. Mun ohjaaja on myös ihana: ilmeikäs, avoin ja helposti lähestyttävä, mutta samalla sopivan jämäkkä.
Täällä tietyt asiat tehdään eri tavoin: ruokailuja, vessatuksia ja leikkihetkiä säestää aivan uskomaton metakka, mutta se ei oikeastaan haittaa! Ihanaa, että lapset saavat olla lapsia. Ohjaajani selitti, että 6-vuotiaat joutuvat kouluun mennessään ottamaan paljon enemmän vastuuta ja velvollisuuksia, joten siksi tarhaikäiset saavat 5 ensimmäistä elinvuottaan olla rauhassa vapaita.
Meillä on huikeat työasut, otan kuvan niistä jos saan. Lastentarha on ilmeisesti katolilainen vaatteista ja tiloista päätellen, ja koska Erika oli nähnyt aidon nunnan!! Nimikin on Santa Casa (santa = pyhä, casa = koti/talo).
Lounaan jälkeinen 3,5h oli selkeästi vaikeampi, jäin hetkeksi yksin lasten kanssa ja olin ihan kädetön. Ohjaajat eivät kerro, mihin lähtevät vaan katoavat vaan johonkin ja tulevat takaisin jos tulevat. Muutenkin ohjeistusta on vaikea saada ja usein jäänkin seinän viereen seisomaan ja yritän näyttää siltä, että tietäisin mitä teen.
Keskiviikon aikana muutenkin olen ollut väsyneempi ja haikaillut jonkin verran kotiin. Aika tuntuu menevän hitaasti eteenpäin, mutta yhtäkkiä onkin kuitenkin jo ilta ja pitää mennä nukkumaan... 5 viikkoa tuntuu iäisyydeltä tällä hetkellä.
Mukana taas kuvia: oranssi talo on asuinrakennuksemme naapuritalo, ja käytämme sitä maamerkkinä aina kun eksymme. Ulkokuvat ovat wifi-puistoa ja portaikko asuintalostamme. Omasta naamasta on mahdotonta saada hyvää kuvaa näillä ilmoilla!
